Ihmiset rakastavat tarinoita.
Jokaisella meistä on tarinamme
ja jokaisella yrityksellä omansa,
josta ihminen unelmoi,
jota ihminen kirjoittaa,
ja jonka lopulta toteuttaa.

Meidän tarinamme on osa Fashion Centerin tarinaa;
Unelma, joka yhdistää ja palvelee muotialan ihmisiä Suomessa.
Visio yhteisöllisyydestä, yhdessä työskentelystä ja yhteen hiileen puhaltamisesta.
Paikka, jossa kaikki tarvittavat palvelut ja puitteet, ovat käden ulottuvilla, osana modernia muotikeskusta.

Unelmasta syntyi yhteisö, jossa yhtenäisyyttä eletään arjessa todeksi ja muita huomioiva toimintatapa on jokapäiväistä juhlaa. Ennen kaikkea, syntyi Fashion Center, muodin ammattilaisten kohtauspaikka, elämyksellinen Satulinna tapahtumineen ja palveluineen.

Siellä syntyi myös idea edistyneimmästä, ammattimaisesta digitaalisesta studiosta, sen palvelutarpeesta sekä visio tarjota korkealaatuisia studiokuvia, videoita ja animaatioita niin, että ne olisivat kaikkien saatavilla.

Tänään 360shop.studiota ja tiimiämme yhdistää innostuksen ja huipputeknologian lisäksi intohimo tuottaa ammattimaista ja korkealaatuista jälkeä asiakkaillemme, tarjotaksemme täydellisen palvelukokemuksen.

Sanotaan, että innostus tekee mestarin.
Meille se on todellisuutta.
Innostu,
ihastu ja
ja toteuta unelmasi,
kanssamme.

Tiimimme

Virpi

MYYNTIPÄÄLLIKKÖ

Virpi on monitoiminainen, jolta löytyy lähes 30 vuoden myynti- ja markkinointikokemus. Virpi ottaa osaa myös visuaalisiin ratkaisuihin ja brändi-ilmeen esiintuomiseen. Hän tuntee oman tuotteensa, seisoo sanojensa takana, on vakuuttava ja luo ympärilleen ilmapiirin, jossa jokainen haluaa olla mukana. Virpi tahtoo luoda aidon suhteen asiakkaaseen ja tuoda ratkaisun asiakkaan kuvaustarpeille.

Puh: 040 080 9300
E-mail: virpi.sauramaki(at)360shop.fi

Virpi, 360shop.studio.
Tiina, 360shop.studio.

Tiina

VALOKUVAAJA JA KUVANKÄSITTELIJÄ

Tiina on kielitaitoinen maailmaa nähnyt ammattivalokuvaaja. Intohimo valokuvaukseen sai alkunsa mallivuosina ja pian Tiina siirtyikin kameran taakse toteuttamaan unelmaansa. Mallitausta ja pitkä kokemus luovat varmuutta ja luottamusta kuvattavien ohjaamiseen. Tiina viihtyy asiakkaiden parissa niin studiokuvauksissa kuin miljöössäkin. Hän tarjoaa asiakkaille kuvaushetkiä, joita muistellaan jälkikäteen hymyssäsuin.

Puh: 045 150 1020
E-mail: tiina.valavaara(at)360shop.fi
Portfolio: valokuvaajatiinavalavaara.com

Lauri

GRAAFIKKO JA VALOKUVAAJA

Laurin opinnot graafisen suunnittelun parissa perustuvat rakkauteen kuvia kohtaan. Vapaa-aikana hän uppoutuu digitaalisen sisällön tuottamiseen, surffailee sosiaalisten medioiden meressä ja sukeltaa taidemaailmaan uusia tuotantokeinoja omaksuakseen. Tärkeintä Laurille on huolellisuus ja siksi hän näkee vaivaa kuvien rakentamisessa ideasta lopputuotteeseen saakka.

Puh: 050 577 9174
E-mail: lauri.jaatinen(at)360shop.fi

Lauri, 360shop.studio.
Krista, 360shop.studio.

Krista

MEIKKAAJA-MASKEERAAJA JA STYLISTI

Krista on iloinen ja suurella sydämmellä työtään tekevä leidi. Hän on työskennellyt alalla jo vuodesta 1998 joten hän on ehtinyt nähdä muotialan monet tyylit. Kristalla on taustalla monta eri tutkintoa, kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin saralla. Hän antaa asiakkaille rohkeutta, positiivista mieltä ja tsemppaa ujoimmankin ihmisen luontevasti olemaan mallina ja nauttimaan ulkonäöstään. Kristalla on kokemusta elokuva, tv, ooppera, teatteri, musiikki ja studio työskentelystä. Krista on tottunut mukautumaan aikatauluihin kuin aikatauluihin, hän loihtii meikin ja kampauksen tarvittaessa 20 minuutissa ja tsemppaa asiakkaan ilolla kuvattavaksi. Hänen käsissään voit nauttia ja seurata miten sivellin maalauksen omaisesti taiteilee meikin kasvoille ja kampa leijuen loihtii hiuksiin lumoavan kampauksen.

Puh: 0400 796 179
E-mail: krista.vainio@gmail.com

Oona

MARKKINOINTIASSISTENTTI JA KUVAUSMALLI

Oona on valmistuva liiketalouden ja markkinoinnin opiskelija. Hänen ammatillisena haaveenaan on yhdistää intohimo muotiin ja markkinointiin. Oona työskentelee tiimissämme työharjoittelijana yrityksen sosiaalisen median ja viestinnän parissa. Oonan nuorekkaasta visuaalisesta näkemyksestänsä sekä hyvästä värisilmästä on hyötyä yrityksemme trendikkään ilmeen ylläpidossa. Työharjoittelun ohella Oona toimii myös kuvausmallina ja on käytettävissä erilaisissa mainos- ja tuotekuvauksissa.

Puh: 044 090 5969

Oona, 360shop.studio.
Atso, 360shop.studio.

Atso

GRAAFIKKO

Atsolla on visuaalinen maailma hallussa.

Tiimimme

Virpi, 360shop.studio myyntipäällikkö.

Virpi

MYYNTIPÄÄLLIKKÖ

Virpi on monitoiminainen, jolta löytyy lähes 30 vuoden myynti- ja markkinointikokemus. Virpi ottaa osaa myös visuaalisiin ratkaisuihin ja brändi-ilmeen esiintuomiseen. Hän tuntee oman tuotteensa, seisoo sanojensa takana, on vakuuttava ja luo ympärilleen ilmapiirin, jossa jokainen haluaa olla mukana. Virpi tahtoo luoda aidon suhteen asiakkaaseen ja tuoda ratkaisun asiakkaan kuvaustarpeille.

Puh: 040 080 9300
E-mail: virpi.sauramaki(at)360shop.fi

Tiina, 360shop.studio valokuvaaja.

Tiina

VALOKUVAAJA JA KUVANKÄSITTELIJÄ

Tiina on kielitaitoinen maailmaa nähnyt ammattivalokuvaaja. Intohimo valokuvaukseen sai alkunsa mallivuosina ja pian Tiina siirtyikin kameran taakse toteuttamaan unelmaansa. Mallitausta ja pitkä kokemus luovat varmuutta ja luottamusta kuvattavien ohjaamiseen. Tiina viihtyy asiakkaiden parissa niin studiokuvauksissa kuin miljöössäkin. Hän tarjoaa asiakkaille kuvaushetkiä, joita muistellaan jälkikäteen hymyssäsuin.

Puh: 045 150 1020
E-mail: tiina.valavaara(at)360shop.fi
Portfolio: valokuvaajatiinavalavaara.com

Lauri, 360shop.studio

Lauri

GRAAFIKKO JA VALOKUVAAJA

Laurin opinnot graafisen suunnittelun parissa perustuvat rakkauteen kuvia kohtaan. Vapaa-aikana hän uppoutuu digitaalisen sisällön tuottamiseen, surffailee sosiaalisten medioiden meressä ja sukeltaa taidemaailmaan uusia tuotantokeinoja omaksuakseen. Tärkeintä Laurille on huolellisuus ja siksi hän näkee vaivaa kuvien rakentamisessa ideasta lopputuotteeseen saakka.

Puh: 050 577 9174
E-mail: lauri.jaatinen(at)360shop.fi

Krista, 360shop.studio meikkaaja ja maskeeraja.

Krista

MEIKKAAJA-MASKEERAJA JA STYLISTI

Krista on iloinen ja suurella sydämellä työtään tekevä leidi. Hän on työskennellyt alalla jo vuodesta 1998, joten hän on ehtinyt nähdä muotialan monet tyylit. Kristalla on taustalla monta eri tutkintoa; kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin saralla. Hän antaa asiakkaille rohkeutta, positiivista mieltä ja innostaa ujoimmankin ihmisen luontevasti olemaan mallina ja nauttimaan ulkonäöstään. Kristalla on kokemusta elokuva-, tv-, ooppera-, teatteri- musiikki- ja studiotyöskentelystä. Krista on tottunut mukautumaan aikatauluihin kuin aikatauluihin, hän loihtii meikin ja kampauksen tarvittaessa 20 minuutissa ja tsemppaa asiakkaan ilolla kuvattavaksi. Hänen käsissään voit nauttia ja seurata miten hän siveltimellä taiteilee meikin kasvoille ja kammalla loihtii hiuksiin lumoavan kampauksen.

Puh: 0400 796 179
E-mail: krista.vainio@gmail.com

Oona, 360shop.studio markkinointassistentti ja kuvausmalli.

Oona

MARKKINOINTIASSISTENTTI JA KUVAUSMALLI

Oona on valmistuva liiketalouden ja markkinoinnin opiskelija. Hänen ammatillisena haaveenaan on yhdistää intohimo muotiin ja markkinointiin. Oona työskentelee tiimissämme työharjoittelijana yrityksen sosiaalisen median ja viestinnän parissa. Oonan nuorekkaasta visuaalisesta näkemyksestä sekä hyvästä värisilmästä on hyötyä yrityksemme trendikkään ilmeen ylläpidossa. Työharjoittelun ohella Oona toimii myös kuvausmallina ja on käytettävissä erilaisissa mainos- ja tuotekuvauksissa.

Puh: 044 090 5969

Atso, 360shop.studio.

Atso

GRAAFIKKO

Atsolla on visuaalinen maailma hallussa.

Fashion Center

Fashion Center

360shop.studio sijaitsee Fashion Centerissä, Vantaalla.

Fashion Center toimii kotina noin 200 kotimaiselle ja kansainväliselle muotibrändille, yli 20 vuosittaisen ammattilaistapahtuman ohella.
Fashion Center palvelee ja rakentaa eri aloja yhdistäviä verkostoja, kuten esim. valmistajien, maahantuojien, myyntiyritysten, agentuurien, jälleenmyyjien, median, logistiikan ja koulutuksen välillä, Suomessa ja naapurimaissa.

Fashion Center Finland tukee kestävää kehitystä ja arvoja,
paremman huomisen puolesta sekä toivottaa kaikki muotialan toimijat tervetulleeksi iloiseen verkostoonsa. 